Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Kermakakkuja

Kuva
Sain pitkästä aikaan tehdä kermakakkuja.  Juhlat oli nuorekkaalle 60-vuotiaalle rouvalle kenen ainoat toiveet oli mansikkakakku suurilla kermapursotuksilla. Ja koska kyseessä oli isot juhlat teimme ennemmin 2 kakkua, kuin yhden suuren. Sain luvan kanssa tehdä toisen kakun oman pään mukaan. Ainoa ongelma näissä kakuissa oli se etten löytänyt hyväksi havaitsemaani laktoositonta kermaa mistään, joten pursotukset ei ole ihan sitä luokkaa mihin olen tottunut normaalisti.  Mutta onneksi kelpasivat päivänsankarille. Täytteenä kummassakin sitrusmousse. Päivänsankari piti kovasti perhosista ja niitä sitten lisäsin kakun pinnalle Tämännäköinen siitä loppujen lopuksi tuli..

Mehevä banaanikakku

Kuva
Meillä aina silloin tällöin ehtii banaanit tummua niin ettei kenellekään enää maistu.  Joskus pilkon ne pakastimeen ja käytän smoothiessa. Joskus taas innostun tekemään tämän helpon ja maistuvan kakun.  Tälläkertaa tein kakkua tuliaisiksi.  Näin mökilläkin kyseinen kakku onnistuu loistavasti pienellä uunilla  ja mikä parasta pienellä vaivalla. 150 g voita sulatettuna 1 ½ dl piimää tai kuohukermaa 2 mustunutta banaania muussattuna 2 kananmunaa 2 ½ dl ruokosokeria 3 tl leivinjauhetta  2 tl vaniljasokeria  1 tl kanelia 2 ½ dl vehnäjauhoja Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin. Taikina pitää jäädä löysäksi. Voitele ja korppujauhota vuoka. Paista 200 asteessa 1 tunnin ajan. Peitä leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa jos pinta tuntuu tummuvan liikaa. Suosittelen vaniljajäätelöä kyytipojaksi! Nam! Tämän jälkeen ihan odotat että banaanit pääsevät tummumaan. :) Kakku vielä tekovaiheessa